Saarirakentamisesta

Kesäkuun lopulla kävin jo hieman fiilistelemässä saaressa muutenkin kuin pelkkä telttailu ja kalastelu mielessä. Rakennusten ja terassien sijoitteluun vaikuttaa rintamasuunnan lisäksi myös auringon kierto ja maaperän koostumus, joten matkaseurakseni lähtivät myös lapio ja rautakanki. Auringon pilkottelua klo 13:47 Aurinko klo 16:49. Teltan suuaukko suunnilleen pääilmansuuntaa kohti. Toivoin hartaasti, että potkimalla päällimäisen kuntan sivuun sen alta paljastuisi sileä kallio, jonka päälle voisi helposti tehdä pilariharkkoperustuksen. Näin on toimittu saaren toisen puolella olevan mökin ja muiden rakennusten kanssa. Mutta kun ei. Lapioin pari noin metrin syvyistä koekairausta ja maapohja vaikutti olevan tiukkaa savea ilman minkäänlaista merkkiä kalliosta. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että jokaisen pilarin alle olisi lapioitava riittävän syvä ja leveä kuoppa, tiivistettävä tukeva sorapatja sen pohjalle, valettava betoniantura ja muurattava päälle x-määrä pilariharkkoja, joiden sisuksi

Aloitetaan alusta, tai melkein. Tämän blogin aiheena oleva saaren palanen on ollut paikka, josta minulla on hyviä lapsuusmuistoja ja jonne olen karannut rauhoittumaan ja kalastelemaan kerran-pari kesässä lähes koko aikuisuuteni ajan. Se on aina ollut minulle rakas, vaikka onkin vähemmän arvostetulla idän puolella saarta. Sen rantakallio on taianomaisen tyyni, vaikka toisella puolella olisi kovakin tuuli. Sinne osuu aamuauringon ensimmäiset säteet, kunnes se puolen päivän jälkeen jatkaa kiertoaan puiden taakse ja pilkottaa tontille vain puiden latvuston läpi. Monena vuonna olen pakannut mukaan telttakamat, soudellut saareen ja haaveillut, että ehkä joskus tänne nousee edes jonkinlainen pieni sateensuoja, ettei telttaa tarvitse aina raahata mukana. "Voiko ihanammin aamu enää alkaa?" Kunnes sitten alkuvuonna 2020 päätin, että en voi odottaa enää. Saman vuoden kesällä, erinäisten käänteiden jälkeen, kiinteistö oli minun nimissäni ja rakennuslupa vetämässä. Siitä alkaa tämä tarin