Saarirakentamisesta

Juhannusviikonloppu oli harvinaisen pitkä saarirakentajalle (featuring vaimo). Aattoperjantain lisäksi otin myös maanantain vapaaksi. Saareen suuntasimme luonnollisesti jo torstaisen työpäivän jälkeen mutta varsinaiset nikkaroinnit jäivät saapumisiltana vähiin. Sääihmiset olivat luvanneet kunnon kesäkelejä koko juhannukseksi ja meidän rakennustyömaan kohdalla ennustus osui aivan oikeaan. Varsinaiseksi aattoillaksi olimme saaneet kutsun naapurimökille, mutta sitä ennen toki edistimme hieman myös omaamme. Tartuin itse jälleen - ah, niin ihanaan - tuulensuojalevyhommaan yläkerrassa. Hammasta (ja melkoista määrää bitumipuupölyä) purren smirklasin taas levyjä kattokannattajien väleihin. Positiivisena puolena mainittakoon, että vaimo ruuvaili samalla elukkaverkkoja räystäille, joten saatoimme lähetellä lentosuukkoja työn tiimellyksessä. Kaikenlaisia perässävedettäviä tällä veneellä on mökkiprojektin aikana ollut, muttei koskaan ennen tällaista. Vaimokulta sai arvoisensa sisääntulon juhannusj

Otsikossa tulikin jo paljastettua viikonlopun merkittävin ohjelmanumero, josta myös oheinen kuva kertoo. Samalla tuli myös hiukan narrattua, sillä aivan tyyntä ei ollut missään vaiheessa viikonloppua. Ensimmäiset ikkunat siirtymässä kohti saarta lauttapelillä Itse asiassa, kun saavuin perjantaina rantaan, oli tuuli varsin navakkaa. Kasasin taas perinteikkäästi katamaraanin, sillä aikomus oli kuskata erä eristeitä saareen. Ennen lähtöä jouduin kuitenkin vielä hoitamaan (siis mukavasti perjantai-iltatuimaan) tunnin mittaisen työpalaverin autossa raksavaatteet päällä hikoillen. Sen jälkeen puhuri olikin jo sellainen, että totesin katamaraanin ja eristeiden jäävän tällä kertaa rannalle. Jotain tekemistä piti perjantai-illalle kuitenkin keksiä, joten tarkastin paljonko mökki on painunut. Ja olihan se. Alla oleva kierretanko on etuseinän keskeltä, eli pisin mahdollinen. Olisiko kurkihirsi tullut jo suunnilleen pari senttiä kohti tonttia. Hurjaa on vauhti mutta toivottavasti se tästä hidastuu

Kuuman viikon päätteeksi oli jälleen luvassa hyötyliikuntaa veden äärellä. Haluan vähitellen saada rannalla olevat tarvikekasat siirretyksi saareen, joten katamaraanin viriteltyäni lastasin kyytiin nipun lattialautoja, loput tuulensuojalevyt sekä niiden päälle Gizan pyramidin kokoisen kasan Hunton-puukuitueristettä. Lisäksi verestin syksyisiä muistoja ja lapioin mukaan jokusen sangollisen soraa, joka pääsisi maakaapelin suojaksi kriittisiin kohtiin. Sää oli lastatessa mitä mainioin mutta juuri kun olin irrottamassa venettä laiturista, alkoi sataa tihuuttaa ja tuuli yltyä. Ei auttanut kuin taikoa hiukan pressunmoista Huntonien päälle ja ottaa nöyrästi suuntima kohti saarta. Tokkopa tällä järvellä on ennen nähty samanlaista kuormaa. Saari siintää taustalla. Tällä kertaa osasin sentään lastata setin enempi takapainoiseksi kuin viime kerralla, mutta käytännössä ajoin moottorilla koko matkan niin hiljaa kuin sillä hiljaa voi ajaa. Lasti oli painava ja tuuli puski katamaraania sivusuuntaan,

Perjantai kulki tavanomaista latuaan: työpäivä pulkkaan, nokka kohti rakennustyömaata, ja roinaa saareen. Tällä kertaa olin matkassa ihan itsekseni. Tosin talkooväkeä tulisi lauantaina jeesimään. Laitoin katamaraanin taas kasaan ja kyytiin pääsi rannalta mm. aluskaterullat sekä sievä kasa erinäisiä rimoja ja lankkuja. Tuli huomattua, että tiimityö on valttia näissä katamaraanihommissa. Ehkä tuli lastattua kuorma liian etupainotteisestikin mutta härpäke ei kertakaikkiaan suostunut kulkemaan suoraan veneen perässä kun vetelin sitä moottorin kanssa, vaan se lähti väkisin kiemurtelemaan puolelta toiselle. Ja kun suuntaa yritti korjata, niin se ampaisi kahta kauheammin vastakkaiseen suuntaan. Lopulta sammutin perätuupparin ja soutelin rauhallisesti perille. Kiemurteleva perässävedettävä Tilusten katselmoinnin yhteydessä löytyi monta mielenkiintoista seikkaa. Viikko sitten sudittu rautavihtrilli oli selvästi alkanut vaikuttamaan. Alla olevasta kuvasta näkyy ehkä selvimmin, että harmaantumine