Eristeitä tuulensuojaan

Kuuman viikon päätteeksi oli jälleen luvassa hyötyliikuntaa veden äärellä. Haluan vähitellen saada rannalla olevat tarvikekasat siirretyksi saareen, joten katamaraanin viriteltyäni lastasin kyytiin nipun lattialautoja, loput tuulensuojalevyt sekä niiden päälle Gizan pyramidin kokoisen kasan Hunton-puukuitueristettä. Lisäksi verestin syksyisiä muistoja ja lapioin mukaan jokusen sangollisen soraa, joka pääsisi maakaapelin suojaksi kriittisiin kohtiin. Sää oli lastatessa mitä mainioin mutta juuri kun olin irrottamassa venettä laiturista, alkoi sataa tihuuttaa ja tuuli yltyä. Ei auttanut kuin taikoa hiukan pressunmoista Huntonien päälle ja ottaa nöyrästi suuntima kohti saarta.

Tokkopa tällä järvellä on ennen nähty samanlaista kuormaa. Saari siintää taustalla.

Tällä kertaa osasin sentään lastata setin enempi takapainoiseksi kuin viime kerralla, mutta käytännössä ajoin moottorilla koko matkan niin hiljaa kuin sillä hiljaa voi ajaa. Lasti oli painava ja tuuli puski katamaraania sivusuuntaan, joten en viitsinyt alkaa hätäilemään pienen tihkusateen takia. Etenimme määrätietoisesti, mutta kävellen olisin ollut nopeammin perillä - siis jos olisin ollut Jeesus.

Loppuillan aktiviteetiksi riittikin sitten lastin purkaminen sateensuojaan ASAP (as soon as possible) ja hyttysverkon virittely makuulaverin päälle. Jälkimmäinen oli näistä suorituksista kevyempi.

Lauantai oli ennusteiden mukaan sadepäivä ja sainkin houkuteltua vain yhden talkoomiehen mestoille. Sateen alku tuntui kuitenkin lykkääntyvän, joten aloitimme pihahommilla. Että sähköputkimies pääsisi seuraavalla kerralla virittelemään meille ihan oman sähkökaapin, piti maakaapeli saada haudattua kaivantoonsa. Samaan uomaan muistettiin laittaa myös kuparinen maadoituskaapeli. Yhdessä kohtaa, missä kallio oli melko lähellä pintaa, maakaapeli on ujutettu mustaan maalämpöpiirin putkeen noin viiden metrin matkalla, mutta muualla se kulkee taipuisammassa keltaisessa sähkösuojaputkessa. Nyt siis peiteltiin kalliokohdan putki soralla ja muut kohdat puoliksi niistä kaivetulla maa-aineksella. Mökin ja varaston välille kaivettu "ohitustie" osoittautui liian pitkäksi sille varatulle kaapelille, joten jouduimme kaivamaan sinne suoremman reitin. Kun kaikki kaapelit olivat maassa ja hiukan peiteltyinä, laitoimme päälle keltaista sähkökaapelista kertovaa varoitusnauhaa. Joku saa joskus suorittaa loput peittelyt, sillä tässä kohtaa päivää koitti ruokatunti ja vesisade.

Hieman tukevampi kaapelin peittely kallion päällä

Jos lapioit esille tämän nauhan, niin on parasta lopettaa kaivelu

Koska meillä oli jo katto pään päällä ja ikkuna-aukotkin muovitettuina, päätimme siirtyä sisähommiin. Viime viikonlopun jäljiltä oli jo tuvan lattian hiiriverkot paikoillaan, joten aloimme vetelemään pyörösirkkelillä sopivan levyisiä paloja tuulensuojalevystä lattiakannattajien väleihin. Minulla olisi yksi vinkki hiiriverkkojen asennuksiin, jos hankit 60cm levyistä verkkoa ja tarkoitus olisi nitoa se 60cm koolausjaolle laitettujen lattiakannattajien väleihin. Verkkoa ei nimittäin kannata nostaa ylös lattiakannattajaa vasten sitä paria senttiä mitä kummaltakin reunalta jää yli, koska tuulensuojalevyn saaminen tiiviisti paikoilleen käy hankalaksi. Se kun tuppaa tarttumaan ylös taitettuun verkkoon kiinni ja runttaamaan sen laskoksille, eikä levy näin painu ihan pohjia myöten. Suosittelisin mieluummin taittamaan ylimääräiset verkon osat nätisti kaksinkerroin kannatinlautaa vasten.

Aikamme hengiteltyämme bitumi-puukuitupölyä (pyörösirkkelillähän ne levyt nopeimmin halkeaa) ja tapeltuamme hiiriverkkojen kanssa oli aika sulloa ensimmäinen kerros eristettä tuulensuojalevyjen päälle. Tämä tavara oli sentään tehty k600-jaolle, eli kaventamatta sopivaa kannattajien väleihin. Enempää ei vielä passannut laittaa, sillä kahden eristelevykerroksen väliin täytyy ensin vedellä liuta sähköjohtoja.

Tässä mökissä on puuta joka suunnalla

Välipohjan seinän viereiset lattiakannattajat oli vielä laittamatta paikoilleen, joten hoidimme sen alta pois. Niiden ja seinän väliin täytyi laittaa suikale polypropeeninauhaa ja ilmansulkupaperia (vastaavasti kuin alapohjassa tehtiin). Lisäksi niihin täytyi porailla hiukan reikiä sähkäreiden tekemien putkitusten kohtiin.

Illan viimeisenä talkoohupina oli nostella loput tuulensuojalevyt parvelle, sillä loputhan niistä menee kattoon villojen päälle, sekä parven ja terassin väliseen alapohjaan (vai onko se välipohja?).

Sunnuntaiaamun koitteessa kaivelin pitkästä aikaa esille kompuran ja naulapyssyn ja aloin miettimään miten saisin tuulensuojalevyjen kannatinrimat näppärimmin paikoilleen kattokannattajien kylkiin. Ohjeen mukainen levyn etäisyys katosta on 86mm, joka oli toki helposti mitattavissa kattolaudasta. Haastavampaa sen sijaan oli yksin tehdessä tietää milloin tuollainen 3,5-metrinen rima on millilleen oikeassa kohtaa lappeen alla ennen kuin sen mäiskäisee kiinni. MacGyver toki keksi tähänkin varsin näppärän keinon! Kas, piirtelin ensin suorakulmaa apuna käyttäen kattokannattajiin viivat kohtiin, joihin rimat (ja myöhemmin tuulensuojalevyt) pitäisi alapäästään päättyä. Sen jälkeen napautin viivan kohdalle naulan pystyyn. Nyt oli helppo asettaa rima lappeen puolella nojaamaan tuota naulaa vasten ja tempaista naulapyssyllä se jostain keskipaikkeilta kiinni niin, että alareuna on 86mm:n päässä katosta. Tässä kohtaa apunaulan voi jo vetää irti ja napauttaa se viereiseen kattokannattajaan vastaavalla tavalla odottelemaan, että edellinen rima on kokonaan kiinnitetty 86mm:n kohtaan.

Office of the day

Päivän paras ja yksinkertaisin apuväline kurkkaa riman takaa

Kun rimat oli paikoillaan, oli jälleen aika hengitellä hiukan bitumi-puukuitupölyä. Samalla piti kehitellä päivän toinen yksinäisen rakennusmiehen apuväline. Tuollainen pitkä tuulensuojalevy kun on herkkä taipumaan ja katkeamaan, jos sitä kannattelee vain yhdestä kohtaa. Se pitäisi kuitenkin saada nostettua ehjänä katonrajaan ja passattua alapäästään tukirimojen tasalle ennen kuin sen ruuvaa kiinni. Tässä kohtaa riensi apuun noin metrinen riman pätkä, jonka ruuvasin keskeltä kiinni kattokannattajaan. Riman voi aluksi asetella kattokannattajan suuntaisesti, jolloin levyn saa nostettua ylös. Tämän jälkeen kun kiepauttaa riman vaakatasoon, niin levy pysyy nätisti riman ja hirren varassa sen aikaa, kun saa ensin ruuvattua alareunan kiinni oikeaan kohtaan ja sen jälkeen koko levyn. Ja riman paikkaa ei tarvitse edes vaihtaa kuin joka toisen levyn asennuskerralla.

Ideahan näillä tuulensuojalevyillä on se, että ne antavat ilman virrata lappeelta ylös harjalle, mutta estävät ilman virtauksen suoraan eristeen yli. Kun eristeen sisällä oleva ilma ei pääse vaihtumaan, se ei myöskään pääse johtamaan lämpöä suuntaan eikä toiseen. Sama idea siis kuin pukeutumalla villapaitaan: tuulisella säällä pelkästään sen kanssa tulee helposti kylmä, mutta kun pukee vielä tuulenpitävän takin päälle, niin kyllä täällä tarkenee. Mökkiin tulee vielä tuuletusraot harjalle molempiin päihin. Muuten olisi vaarana, että lämmin ja kostea ilma nousisi ylös harjalle mutta jäisi sinne muhimaan - ja jonkin ajan päästä mökki alkaisi haista maakellarille. Tuuletusaukkojen kautta ilma pääsee vaihtumaan ja näin harjalle syntyvä kosteus pääsee haihtumaan. (Oho, runosuoni sykähti!) 

Päivän apuväline numero 2

86mm tuuletusrakoa katon ja tuulensuojalevyn välissä

Toisella lappeella ensimmäinen 2,7m tuulensuojalevyä paikoillaan. Vielä uupuu 80cm jatkopalat mutta tässä kohtaa loppui motivaatio...

Ennen lähtöä tutustuin vielä karapuiden sielunelämään ja kiinnitin pari niistä. Hirsitaloissa (ja -mökeissä) kun ei ovien ja ikkunoiden karmeja voi ruuvata suoraan kiinni viereiseen hirteen (paitsi alimmaiseen, koska painuminen). Niinpä näissä kohdissa hirsien päätyihin on ajettu muutaman sentin levyinen ja arviolta viisi senttiä syvä ura. Karapuu onkin sitten hirren levyinen lankku, jonka kylkeen on kiinnitetty hirren uraan mahtuva rima, ja koko komeus nuijitaan tiiviisti hirren päitä vasten. Karmi voidaan sitten kiinnittää tähän karapuuhun, joka ei itse painu.

Suunnitteluvaiheessa kyselin mökkitoimittajalta, että miten ikkunoiden välissä olevat tukipuut kiinnittyvät hirsiin. Oletusratkaisu on kuulemma sellainen, että yläpäähän laitetaan kierrejalka ja isäntä muistaa satunnaisesti irroittaa ikkunalistat ja ruuvata kierrejalkoja alas mökin painuessa. Kyselinkin siis, että onko olemassa ratkaisua sen varalle, että isäntä EI muista käydä niitä ruuvailemassa... Joten meidän mökissä on laiskan isännän versiot, joissa kierrejalat on korvattu teräsputkilla. Putkille on kairattu jonkin matkaa reikää välilankun sisälle mutta pidempi reikä hirsien läpi (vastaava kuin tapitusreikä). Putki siis työnnetään ensin hirren reikään, asetellaan lankku oikeaan kohtaan alle ja vedetään putki alas lankun reiän sisälle, jolloin lankku ei pääse liikkumaan sivusuuntiinsa. Näppärää, ja mökin laiska isäntä voi keskittyä muistelemaan mitä muuta on unohtanut.

Yläikkunoiden välilankku kera putken

Tuvan oven saranapuolen karapuu paikallaan. Toisen puolen kara-/välipuuta en löytänyt mistään. Olisikohan se jäänyt kuormasta? Se onkin erikoinen: Alhaalta puolen hirren verran karapuuta, ylhäältä teräsputki-painumisenmahdollistajaviritys. 

Loppuun vielä rautavihtrilliaiheinen päivitys. Lauantaisen sateen jäljiltä oli jonkin verran pisaroita osunut myös seiniin. Enimmäkseen tuulen (etelän) puoleiseen, josta oli pintaan nousseet valkoiset suolat huuhtoutuneet hyvin pois. Sen sijaan muilla seinillä oli hyvin havaittavissa se, että vesi kiihdyttää harmaantumista UV-säteilyn kanssa. Ne harvat kohdat joihin vesipisara oli osunut, olivat selvästi nähtävillä vaikka seinä oli jo aivan kuiva. Varmaan on paikallaan jossain vaiheessa kastella seinää ihan tarkoituksella kauttaaltaan.

Sateen jälkiä rautavihtrillikäsitellyllä pinnalla