Kevät toi rakennuksille hanslankarin

Talvi sujui mielikuvaharjoitellessa, että miten ja missä järjestyksessä mökkiä sitten keväällä aletaankaan pystyttelemään. 

Tammikuussa oli julmat pakkaskelit ja alkoi jopa tuntua siltä, että teräsjäätä saattaisi muodostua riittävästi kantamaan painavampaakin kuormaa. Tiedustelinkin siis varovaisesti, josko mökkipaketin toimitusta voisi saada aikaistettua niin paljon, että sen saisi jäitä pitkin saareen. No ei saanut, joten edettiin alkuperäisellä suunnitelmalla. Vaikka pakkasta riittikin, niin samalla tuli sellaisia määriä lunta, että jää ei lopulta kovin vahvaksi muodostunutkaan koko talvena. Tai olisi ainakin vaatinut jatkuvaa aurausta paikan päällä ja sen järjestäminen täältä kaukaa olisi ollut melkoisen työlästä ja hintavaakin, otaksun. Asiaa selvitellessä kävi samalla myös ilmi, että paikallisella naapurilla on jonkinlainen laiturinpää-lautta ja sitä saisi kuulemma lainata tavaroiden kuskaukseen. Kuulostaa hyvältä!

Tällä viikolla paikalliset agenttini ilmoittivat jäiden lähteneen, joten minäkin lähdin - lauantaina kaverin kanssa viemään kuormalavoja rannalle ja työkaluarsenaaliani saareen. Tulisihan mökkipaketti jo ensi torstaina. Tietenkin lämpimät keväiset päivät ehtivät juuri loppua ja takatalvi alkaa, mutta minkäs teet.

Olin haalinut naapuriin rakentaneilta ylimääräisiä kuormalavoja, jotka jätettiin rantaan odottelemaan lastin purkua. Jätin rantaan myös tellinkilankut, joiden päälle kuormia voisi tarvittaessa asetella. Tarvitsen vielä kuitenkin saareen lisää lavoja, koska hirret ja muut on järkevää erotella esim. seinäkohtaisiin pinoihin lähelle pelipaikkaa ja ne pitäisi saada noin parin lavan verran maasta irti. Kävimme myös vilkaisemassa edellä mainittua lauttaa ja varsin lupaavaltahan se vaikutti.

Saareen lähdettiin kahden veneen taktiikalla, etummaisessa miehet ja työkalut ja jälkimmäisessä huussin sisustuspaneelit. Räntäsateessa soudellessa ei kovasti tullut ihasteltua saarirakentamisen ihanuutta.


Perillä varasto osoittautui kuin ihmeen kaupalla olevan edelleen pystyssä. Tuuli oli käärinyt pressut pois betonimyllyn päältä ja telttamaisesta katoksestani, mutta siellä ei onneksi ollut mitään sateelle altista. Halko- ja lautapinot olivat edelleen hyvin peitossa. Alla olevassa kuvassa varasto näyttäisi itse asiassa jo hiukan tummuneen syksyisestä mutta paikan päällä en voi sanoa huomanneeni eroa. Ehkä johtuu kännykkäkameran väritasapainosta, mene ja tiedä.
 

Olinkin harmitellut etten ehtinyt/jaksanut syksyllä täyttää pilarien vierustoja ja miettinyt tulisiko siitä jotain ongelmia roudan tai lumien sulamisen takia. Pilarit vaikuttivat olevan edelleen ihan tanassa mutta muutama montuista oli täynnä vettä. sinällään mielenkiintoista, koska kesällä maaperä tuntui imaisevan kaiken sadeveden kuin savinen sieni. Silloin toki oli paljon kuivempaakin ja järven pinta noin 20cm matalemmalla kuin nyt.

Saunan kulmapilari odottelee jo kärsimättömästi hirttä päälleen ja mursketta ympärilleen

Tästä kuvasta näkee hyvin mitä sinistäjäsieni tekee. Seinäpaneelien sisäpinta tuli siis käsiteltyä Valtti Pohjusteella jo kotona, mutta kakkosnelosia ei ole käsitelty millään. Sanotaan, että talvella kaadettu havupuu ei ole niin altis sinistäjäsienelle kuin kesäinen kaato. Nämä lienevätkin jälkimmästä. Katon ponttilauta näytti edelleen ihan hyvälle, mutta täytyy kyllä harkita sutisiko tänne sisälle lopulta jonkun (puoli)peittävän maalin. Kuulemma lipeäkäsittelylläkin tuosta sinistäjästa saattaa päästä eroon. Täytyypä tutkia asiaa. Seinälautojen tummentumat ovat väärälle puolelle valuneen reutavihtrillin syytä.

Lähdimme kotimatkalle muutaman tunnin uurastuksen ja fiilistelyn jälkeen, eli harvinaisen lyhyt keikka tällä kertaa. Mutta tosiaan, seuraavassa postauksessa ollaankin sitten jo päästy tositoimiin kaiken tämän harjoittelun jälkeen!

Kommentit

  1. Hokasin vasta tänään blokisi. Pieni info olisi ollut paikallaan tännepäin.
    Mutta meneehän se näinkin. ( Sinin Face-jutska)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikkunanpieliä näpräilemässä

Ensilöylyt!

Valmis mökki?