Soraääniä

Kuten on varmaan jo tullut selväksi, kaikki tavara on kuskattava saareen vettä pitkin näin kesäolosuhteissa. Tulevia perustusten pohjia silmällä pitäen kävin ostamassa 15kpl laastisankoja á 20 litraa, ja sain haalittua lisäksi kasaan 6 tavallista 10 litran muoviämpäriä. Tilasin rannalle kuormallisen 0-16mm mursketta ja siirryin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna hiukan erilaisen kahvakuulatreenin pariin.

Onni on hiukan tavallista tukevampi vene

Murskeen kuljettaminen saareen hoituu seuraavalla kaavalla:

  1. Lapioi kaikki sangot täyteen mursketta
  2. Kasaa sankoja maitokärryyn niin paljon kuin uskallat (noin 6kpl)
  3. Työnnä kärry rantaan
  4. Nostele sangot veneeseen
  5. Puuskuta ja hörppää vettä
  6. Aja vene saareen (ja muista varoa sitä pinnan alla olevaa kiveä johon vene ei normaalisti kolahda)
  7. Kanna sangot yksi kerrallaan (roikottaen niitä jalkojen välissä ja vaappuen hassua haarakäyntiä) pressun päälle
  8. Puuskuta paljon ja kiroile hieman. Nauti puolikas Sandels.
  9. Aja takaisin rantaan
  10. Siirry kohtaan 1
Jaksoin kärrätä kuusi lastia lauantaina ja vielä kaksi lisää seuraavana aamuna, kunhan olin ensin päässyt ihmeellisen koreografian ja irvistelyn jälkeen patjalta ylös. Laskeskelin että yksi venelasti painoi noin 500kg ja kaikkiaan mursketta siirtyi noin 2,5m3, jonka arvioin riittävän anturoiden alle.
 
Seuraavaksi päiväksi oli varattuna aika hierojalta.
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikkunanpieliä näpräilemässä

Ensilöylyt!

Valmis mökki?