Yläkerran ja huussin valmiusaste kasvaa

Se tavallinen tarina: perjantai-ilta ja vaimon kanssa mökille. Tällä kertaa myös peräkärry pääsi taas reissuun. Toimme käytännössä koko huussin kalustuksen sekä jo hetki sitten yläkertaan hankitun divaanin (pakattuna muutamaan pahvilaatikkoon). Näiden lisäksi matkassa oli 3-metrinen salko 110mm viemäriputkea, josta kerron pian lisää. Ajomatkalla puhelimeen kilahti epäilyttävä tekstiviesti, joka kuitenkin osoittautui ilmoitukseksi, että takkamme on Helsingissä odottelemassa rahtia. Olisi nastaa jos sen saisi paikoilleen jo ensi viikonloppuna. Mutta koska rahtauksen suorittaa Posti, jää nähtäväksi missä päin Suomea ja kuinka kauan takka seikkailee ennen kuin löytää perille.

Tavaraa ei ollut mukana aivan katamaraanillista mutta yhden lisäveneen niillä täytimme ja vedimme saareen. Lastin purettuamme aioin vielä hiukan nikkaroida iltaa vasten, mutta vaimo komensi täyttämään veneet yli jääneillä Huntoneilla ja viemään ne peräkärryyn hyvän sään aikana (sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti). Sain sentään ottaa hyvän ystäväni sotamarsalkka Sandelsin matkaseuraksi.

Laiva on lastattu H:lla

Palattuani takaisin oli vaimo jo ehtinyt sutia huussin lattian vielä kertaalleen kirkkaalla Colorian öljyvahalla. Kerroksia tuli siis kolme: kahdesti hiili-sävytetyllä (noin suhteessa 1/4 värittömän kanssa) ja kertaallen värittömällä. Täsmälleen sama käsittely kuin saunan lattiassa siis.

Vaimon viritellessä tulia saunaan, kömmin itse sen alle. Edellä mainitsemani viemäriputki, tai ite asiassa puolet siitä, sai nimittäin loppusijoituspaikan saunan lattiaraon alla. Olin kaukaa viisaasti kiinnittänyt raon viereiset lattiakannattajat 110mm päähän toisistaan, joten halkaistuani putken ja katkaistuani sen määrämittaan, se täytti nätisti koko raon. Ruuvasin sen alle kannakkeiksi muutaman ruuvin niin, että kallistus tuli kohti mökin keskiosaa. Näin siksi, että siinä lähellä on keittiön viemäriä varten tekemäni aukko. Ajatus on laskea molempien vedet aikanaan samaan viemäriputkeen ja johtaa ne harmaiden vesien suodattimen kautta imeytykseen maahan.

Ehdin vielä pätkiä saunaan lattialistatkin, sillä halusin todistaa oikeaksi hypoteesini siitä, että saunan ilmanvaihto paranee kun lattian raot tukitaan ja korvausilma joutuu tulemaan kiviseinän seinän takaa. Puolen tunnin lauteilla olon jälkeen melkeinpä väittäisin, että löylyt todella olivat hapekkaammat kuin aiemmin.

Lauantaina aloitin yläkerran paneloinnin makuukamarin puolelta. Nyt kun piippu oli jo katosta läpi, oli tarpeen tukea se ensin rakenteisiin. Käytännössä läpivientien eristeet ovat jo aika jämäkästi paikoillaan ja putket itsessäänkin tukevasti pystyssä, mutta varsinkin lumikuorma saattaa painaa piippua kohti räystästä. Ruuvasin siis hiukan reikänauhaa kattoruoteista piipun ympäri. On tuo varmaan tyhjää parempi.

Sitomisleikkejä piipun kanssa

Kun itse ähisin kattopaneelien kimpussa, vaimo ja uskollisesti paikalle saapunut talkooväki ottivat asiakseen kasailla huussiin tulevat kaapit. Heti oven viereen tuli parimetrinen ja 40cm leveä kaappi ja allaskaapiksi valikoitui 80cm leveä ja 60cm korkea (keittiön) yläkaappi. Allaskaappiin olin hankkinut kanneksi liimapuulevyn, joka sudittiin samalla mikstuuralla kuin lattia. Valitettavasti pesuallas oli saanut jossain vaiheessa osuman (vaikka kiduttaisitte, emme tunnusta että vika olisi meidän!) ja siitä oli irronnut pala. Se jäi siis asentamatta. Peili sentään pääsi jo seinälle. Se mahtui juuri ja juuri korkean kaapin ja pistorasian väliin. Voi olla että pistorasian paikkaa pitää vielä siirtää aavistuksen vasemmalle.

Huussin kalustus suunnilleen paikoillaan. Öljyvahattu pöytätaso ja vetimet puuttuvat. Rikkinäinen allas vielä kääreissään odottamassa uudelleenpakkausta.

Kyllä nyt kelpaa ehostaa itseään mökillä ollessa

Talkoomies miettimässä, että eikö nämä teippaushommat ikinä lopu

Illan tullen takkusin edelleen yläkerran paneloinnin kimpussa. Sain kuin sainkin viiston osan valmiiksi yhdeksän aikaan kun sauna jo odotti uupunutta rakentajaa. Katon tasaiselta osalta jäi vielä parisenkymmentä pikkupalasta odottelemaan aamua.

Viimeinenkin laatikon etusarja pääsi vihdoin paikalleen keittiönurkkauksessa

Päivän viimeisiä paneeleja viedään!

Aamun tullen nakutin vielä viimeisetkin kattopaneelit paikoilleen ja aloin tutkimaan miten viistokaton kattolistat saisi sahattua nätisti jiiriin. Noin tunnin mittaisen tutkimuksen lopputulos oli, että ei sitten #%!&" mitenkään. Jääkööt odottamaan parempaa listoitusinspiraatiota! Heivasimme yhteistuumin kaikki yläkerrassa vielä olleet listat, paneelit ja lankut ulos tai alakertaan, purimme korkean tilan tellingit ja siivosimme raksailun jäljet yläkerran lattiasta parhaamme mukaan. Vaimo otti asiakseen lattian sutimisen (Colorian öljyvaha, sävy "Inkivääri" kuten alakerrassa) ja itse siirryin näpertelyhommiin pois tieltä.

Puhtoinen yläkerta

Sutiminen meneillään

Vaimon heilutellessa sivellintä yläkerrassa alkoi tee-se-itse-sähkömies asennella ulkovaloja (toki siltä oikealta sähkömieheltä oli kysytty lupa etukäteen!). Saatoinpa säästää ainakin puolen tunnin palkan tälläkin urotyöllä. Asensin myös lukon saunan oveen (joka selvästi vaatii vielä hienosäätöä) ja mäiskin ikkunalistat alakerran isojen lasien ympärille nyt kun tellingit oli vihdoin purettu. Näiden vaiheiden jälkeen olikin sitten jo aika kääntää veneen keula kohti ranta ja palata sivistyksen pariin.

Tein itse ja säästin

Ujo lukkopesä vetäytynyt kuoreensa

Syksyllä luonto saa väriä ja mökki vain harmaantuu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikkunanpieliä näpräilemässä

Ensilöylyt!

Valmis mökki?