Piristystä 4G:hen ja risusavottaa

Erinäisten sattumien ja muuttuneiden suunnitelmien summana a) pääsin taas viikonloppuna mökille ja b) vaimo pääsi mukaan. Kumpikaan ei viikko takaperin näyttänyt todennäköiseltä.

Olin tehnyt vain yhden etukäteishankinnan seuraavan mökkireissun varalle. Kyseessä oli helpotusta 4G-yhteyteen, jonka kautta on tullut jo katseltua useampikin streamattu show. Ongelmana on ollut se, että tuo yhteys tuntuu toimivan sutjakasti vain joskus ja jouluna, jos silloinkaan. Työkaverit vinkkasivat taannoin sivuston nimeltä satshop.fi, josta olivat itse saaneet apua oireisiinsa. Päädyin lopulta keskiviikkoiltana tilaamaan heiltä hyvät suositukset saaneen kaksoisantennin sekä 10 metriä tupla-antennijohtoa ja yllätys oli suuri, kun jo perjantaiaamuna sain viestin, että paketti olisi noudettavissa läheisestä noutopisteestä. Se siis ehti nätisti mukaan reissullemme.

Perjantai oli jo hämärtymässä kun pääsimme saareen, joten antennihommat jäivät lauantaiksi. Olin varannut matkan varrelta mukaan myös metrin mittaisen lisäputken antennimastoon mutta TV-antenni ja 4G-antennit (niitä oli paketissa siis kaksi hiukan eri tavoin muotoiltua) sojottavat sen verran eri suuntiin, että totesin pärjääväni olemassa olevalla salolla. Antenneille ilmoitettu optimietäisyys toisistaan oli 96cm ja niin ne myös asettelin, suuntana lähin Elisan tukiasema muutamien kilometrien päässä etelän ja lounaan välimaastossa. Ruuvasin antennijohtokerän liittimet kiinni antenneista lähteviin tynkäjohtoihin, rullasin liitinten ympärille hiukan sähkömiehen teippiä (mukamas sateensuojaksi) ja lähdin poraushommiin. 4G-modeemimme sijaitsee keittiökaappien päällä, joten johtojen toinen pää piti saada ujutettua sinne. Kaivelin varastosta pitkän 6mm puuterän, jolla kairasin ensin pikkureiän hirren läpi. Sen jälkeen vaihdoin jykevämpään mutta lyhyempään terään ja porasin pikkureikää pitkin kummaltakin puolen, kunnes tuplajoho liittimineen sujahti rööristä köökin puolelle. Testimielessä otin kännykällä Wifi-purnukan nopeuslukemat ylös juuri ennen ja heti jälkeen antennijohtojen liittämisen:

  • Ennen: download 2.4Mbps ja upload 8.7Mbps
  • Jälkeen: download 13.3Mbps ja upload 32.9Mbps
Riittänee omaan mökkikäyttöön.

Porakone tutkimassa pientä hirren läpi ulottuvaa reikää 

Antennisalko koko komeudessaan. Tässä johdot vielä repsottavat miten sattuu.

Loppupäivän ähersimme puu- ja risuhommissa. Pistin ensin palasiksi erinäisen kasan tontilta löytynyttä katkomatonta puuta ja kirveilin ne haloiksi. Tähän ei raavaalta urokselta olisi vierähtänyt kovastikaan aikaa, ellei moottorisaha olisi ensinykäyksellä mennyt juntturaan. Eipä ole ennen niinkään käynyt, ettei naru rullaudu kiskaisun jälkeen takaisin koteloonsa. Ei auttanut kuin purkaa saha ja ihmetellä syytä mokomaan. Aikani näperreltyäni sain värkin taas kasaan ja taikuri yllättyi itsekin, kun saha taas pelasi. 

Samaan aikaan vaimo oli haalinut tontilta kaikki parin vuoden aikana kaadettujen puiden oksat isoon kasaan. Sen osalta työnjako oli seuraava: minä käyttelin oksasaksia ja pätkin polttopuumittaan kaikki kepakot, jotka kehtaisi heittää kiukaaseen tai takkaan. Vaimo puolestaan runnoi jäljelle jääneitä oksia oksasilppuriinsa minkä ehti. Melkoisesti saimme risukasaa pienemmäksi mutta jossain vaiheessa iltapäivää alkoi jo enemmän kiinnostella polttopuiden heittely kiukaan pesään.

Voi Jonsse minkäs mullen taas teit!

Vielä paistaisi päivä tähänkin risukasaan

Illalla virittelimme mökkinaapureiden kiusaksi jokusen kynttilän rantakalliolle

Sunnuntaina risuhomma jatkui vielä tovin ennen aikaista kotiinlähtöä. Vajassa alkaa olla puuta sen verran, että tuskin loppuu tämän lämmityskauden aikana. Sen sijaan olen laskeskellut, että kaikki pihalla pressujen alla olevat pöllit eivät tule edes mahtumaan sinne, sikälimikäli saisin ne vielä pilkottua. Mutta ehtiihän sitä ensi kesänäkin, sitten kun vaja on taas vähän tyhjentynyt. 

Sellainen huomio muuten, että aloin täyttää vajaa keskeltä lähtien. Yksi parhaista neuvoista mitä olen isältäni saanut on sellainen, että puuvajaan kannattaa tehdä kulkuaukko molempiin päihin. Näin toiselle puolelle voi pinota tuoretta halkoa kuivumaan samalla kuin toiselta puolelta löytyy jo kuivuneet puut. Samalla logiikalla on nyt kuskattu puuta tähänkin vajaan, toiselle puolelle jo varmasti kuivat klapit (pressujen alla olleista pölleistä) ja toiselle tuoreempi tavara, jota tuskin on tarvetta poltella ennen ensi syksyä.

Neljäs täysi polttopuurivistö lattiasta kattoon täynnä. Ylinnä oleva tummempi kerrostuma on viikonlopun risusavotan satoa. 

Tähän loppuun vielä tiiseri uudesta puhdetyöstä, jonka laitoin ihan loppumetreillä aluilleen ja toin kalikat tupaan kuivumaan, vaikken ehtinyt kaikkia vielä edes kuoria. Saas nähdä mitä siitä vielä tulee! On myös mahdollisuuksien rajoissa, ettei tule mitään...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikkunanpieliä näpräilemässä

Ensilöylyt!

Valmis mökki?