Kattolaudoitusta ja monenlaista muutakin kivaa

Laitetaanpa taas tähän alkuun kuva raksaviikonlopun loppupäästä. Tällä blogialustalla kun on taipumus käyttää blogin ensimmäistä kuvaa pikkukuvakkeena/linkkinä itse kirjoitukseen. Parempi siis aloittaa "tähän asti pääsimme" -kuvalla eikä "saavuimme myöhään emmekä jaksaneet enää tehdä mitään" -kuvalla.

Saavuimme siis myöhään perjantaina, emmekä jaksaneet enää tehdä mitään. Ei vaiskaan, asensimme vanhan IKEA-hyllyn varaston keittiökulmaukseemme ja paneloin myös huussin seiniä hiukan pidemmälle. Minä, vaimo ja poika kokeilimme ensimmäistä kertaa yöpyä varastossa kolmisin, ja hyvinhän sekin sujui vaikka yöllä lämpötila painui vielä lähemmäs nollaa.

Näkymä varaston nukkumaparvelta

Aamun saapuessa saapui myös armoitettu talkooporukka. Miehet pääsivätkin heti johtotehtäviin. Sähköurakoitsija oli nimittäin käynyt väkertelemässä omia hommiaan perjantaina ja tuonut mukanaan myös paksun sähkökaapelin, joka pitäisi saada upotettua viikko sitten kaivettuun kaivantoon. Jonkinlaisen näpräyksen ja ähinän jälkeen kaapeli oli saatu ujutettua Biltemasta hakemaani 25-metriseen keltaiseen suojaputkeen. Jotenkin olin luullut putken olevan pituudeltaan 50m (se oli kylläkin 50 MILLIMETRIÄ paksua...). Joka tapauksessa suurimpaan osaan kaivantoa se riitti mutta kallioiseen kohtaan täytyisi joka tapauksessa laittaa hiukan tukevampaa suojaputkea. Olin saanut naapurilta maalämmön keruupiirin jämäpaloja tuota varten mutta ne jäivät perjantaina rannalle, kun emme jaksaneet laittaa katamaraania kasaan. Ja lauantai oli sen verran tuulinen, että jätimme johtoputkitukset sikseen ja keksimme muita hommia.

Johto tulee alkupäässä nousemaan palan matkaa sähkötolppaan, johon laitetaan haara meille ja uusi pääkytkin naapurimökille. Tässä irroitellaan vetojousena käytettyä ohuempaa kaapelia järeän johdon päästä. Suojaputken sisällä tullut vetolanka oli niin lelu, että otin kotoa mukaan tuon aiemmin hyväksi havaitun kaapelin.

Näin järeää kaapelia ei kannata yrittää vetää suojaputkeen vasta siinä vaiheessa, kun putki on jo kaivannossa. Parempi idea on vetää putki suoraksi maalla, ujuttaa johto sisään vetolangan avulla, ja vasta sitten asetella se monttuun.

Kun miehet keskittyivät äheltämään kaapelin kanssa, kipusin itse katolle ja aloin toden teolla mäiskiä raakaponttia paikoilleen. Muutaman ensimmäisen rivin saaminen paikalleen vei tuskastuttavan kauan (tein sen ylhäällä keikkuen, koska tikkaita tarvittiin alhaalla), mutta kun valmiin laudoituksen päällä uskalsi alkaa kävellä, nopeutui homma huomattavasti. Mökkitoimituksessa näytti olevan lautaa suunnilleen kolmessa eri mitassa, jolloin vuorottelemalla pareja pitkä-lyhyt, keskipitkä-keskipitkä lyhyt-pitkä pystyi hyvin välttelemään, ettei jatkosta tullut peräkkäisillä riveillä saman kattokannattajan kohdalle.

Kattolaudoitus etenee.

Vaikka aurinko paistelikin, oli pohjoisen puoleinen tuuli sen verran navakka ja viileä, että katolla meinasi tulla vilu. Toinen vilun puistatus tuli, kun olin nakutellut puolikkaan lappeen verran paikoilleen ja muistin yhtäkkiä, että kuvissahan oli muuten päätyseinän hirsien ja katon väliin vielä piirretty jotain. Kuva esiin ja toden totta, siellä on ohut eriste, sen päällä tuulensuojalevy ja levyä paikoillaan pitävät rimat. Voi prkl.
Kuva ja todellisuus eivät kohtaa

Keksin kyllä joitain syitä miksi tuollainen viritelmä on kuvaan piirretty mutta en yhtään niin hyvää, että olisin sen takia lähtenyt purkamaan jo hyvin edennyttä kattoa tai yrittänyt ujuttaa villaa ja tuulensuojasoiroa tuonne koloon. Varsinkin kun molemmat niistä majailivat vielä mantereen puolella. Mitä pidempään kuvaa tuijotin, sitä enemmän tuosta yksityiskohdasta tuli sellainen "tee jos jaksat" -fiilis. Niinpä en lopulta yllättynytkään, kun itseni kanssa pitämäni suljetun lippuäänestyksen tuloksena oli, että antaa olla. 

Katolla keikkuessani alkoi myös hirret saada väriä pintaan. Tai ainakin alkusysäyksen värin saamiselle, sillä rautavihtrillin sutiminen vasta käynnistää harmaantumisprosessin. Kuten varaston kohdalla aiemmin, noudatimme nytkin orjallisesti rautasulfaattipussin ohjetta: 10 litraan vettä 2kg rautasulfaattia. Tein maalareille alkuun puolikkaan annoksen. Kuumensin pari litraa puhdasta vettä vedenkeittimellä ja sekoitin aineen siihen, sitten lisäsin päälle kolme litraa järvivettä (jää nähtäväksi oliko virhe). Sitten vaan pensselit heilumaan.

Yksi maalarimestareista vauhdissa. Märkä pinta näyttää heti olevan tummempi.

Kuivuttuaan ero ei enää kovin merkittävä ollutkaan. Tässä on sudittuna seitsemän ensimmäistä varvia.

Naiset keksivät, että nyt on hyvä hetki viritellä muoviset ikkunat. Ei nimittäin rautavihtrilli eikä sadekaan roisku sisälle! Tosin tässä vaiheessa yli puolet katosta oli vielä avoinna... 

Kaapeliepisodin jälkeen laitoin talkoomiehet väkertämään tuvan lattiaa eteenpäin. Nyt kun sähkäri oli poraillut rasioiden reiät seiniin ja vedellyt putket alapohjan kohdalta seinistä ulos, oli aika laittaa kiinni seinän vierustan lattiakannattajat. Sen ja hirren väliin piti asentaa polypropeenikaista ja hiukan jo ilmansulkupaperiakin, joka myöhemmin teipataan tiiviisti kiinni villojen päälle tulevaan ilmansulkupaperiin. Meinasin unohtaa koko paperin mutta onneksi kovin paljoa valmista ei sen takia tarvinnut purkaa... Kannattajiin piti tietysti myös porailla reiät putkien kohtiin. Sen jälkeen alkoi tuulensuojalevyjen kannatinlautojen kiinnitys. Lautaa tulee aina lattiakannattajan alle pitkittäissuunnassa mutta tuulensuojalevyn (2700mm) saumoihin ja ilmeisesti noin 900mm jaolla pitäisi tulla myös välikannatinlaudat poikittain. Työkaveri tiesi kuitenkin kertoa, että ajan ja kosteuden kanssa levy saattaa alkaa roikkumaan, joten päätimme laittaa yhden lisälaudan poikittain. Näiden lautojen väleihin tulee siis kannattajien alapintaan laudan pätkät, jolloin tuulensuojalevyt makaavat tukevasti ja toivottavasti tiiviisti paikoillaan. Tosin ajattelin turauttaa vielä hiukan uretaania tuulensuojalevyjen reunoihin, kaiken varalta.

Lattiaprojektin satoa. Huomaa seinälle nostettu ilmansulkupaperi.

Auringon jo suunnatessa kohti taivaanrantaa ja talkooväen lähdettyä sain ensimmäisen lappeen viimein laudoitetuksi. Onneksi naapurimökiltä tuli saunakutsu, sillä olo oli (taas tämänkin) raksapäivän jälkeen sangen uupunut.

Ensimmäinen lape - check

Vaimo heräsi aamuneljältä ihailemaan aamun sarastusta. Ihan kivat maisemat meillä näyttää olevan.

Lauantai-illan aikana rautavihtrilli oli ehtinyt jo joillain seinillä melko korkealle. Sunnuntaina sävymuutosta näytti olevan havaittavissa jo selvästi enemmän. Jännä nähdä miten nopeasti auringonpaiste ja sade saa harmaantumista aikaan.


Sunnuntaina oli aivan tyyniäkin hetkiä, jolloin me miehet aloimme tosi hurjiksi ja raksailimme ilman paitaa.

Melkoisen rutistuksen jälkeen koko katto oli lopultakin laudoitettuna. Tai no, molempien lappeiden ylimmät laudat pitää vielä halkaista mutta siihen ei nyt aika eikä puhti riittänyt. Vetäisin vielä pressut katolle ja ruuvailin lautoja tukevasti niiden päälle. Ensi viikonloppuna, jos sää sallii, olisi sitten vuorossa katon hienosäätöä ja aluskermin kiinnitys. Ja jos ei salli, niin sitten sisähommia.

Kyllä oli savotta mutta tulipa tehtyä

Tunnelmia pois lähtiessä. Alkaa se jo hiukan mökille näyttää!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikkunanpieliä näpräilemässä

Ensilöylyt!

Valmis mökki?