Suuntasimme saareen perjantaina pojan kanssa. Illan säätiedotus totesi lämpötilasta "+2, feels like -1". Ja melko raikkaallehan se keli pikku tihkusateessa tosiaan tuntui. Veneeseen oli kertynyt noin sata litraa vettä, näpit oli jäässä, ja kuljetettavaakin oli täysi venelasti. Kas kun perämoottori sentään lähti käyntiin. Viime viikonlopun helle oli muistoissa vain.
Ai oliko pressut mökin päällä pysyneet paikoillaan? No eivät olleet. Ei koskaan pidä väheksyä pohjoistuulen voimaa.
 |
| Pressukatteen alla sateensuojassa ollut ruuvilaatikko |
Ensimmäinen homma olikin sitten viritellä pressut takaisin edes auttavasti, sillä vettä oli luvassa vielä yön yli. Toivoin että aukoista puhaltava tuuli auttaisi edes hiukan kuljettamaan kosteutta pois rakenteista.
Tilkittyämme hieman varaston nukkumalaverin vieressä olevaa seinän ja katon saumakohtaa villalla saimme itse asiassa varsin hyvät yöunet. Lämpimät makuupussit ja vaatteet päällä nukkuminen kyllä riittää pitämään raksamiehet lämpiminä kylmänäkin yönä.
Olin viimeksi saanut kiinniteltyä kaikki rungon sisäpuoliset kattokannattajat yläpäästään kurkihirren päälle ja ujutettua suurimman osan kierretangoista koloihinsa. Lauantaiaamuna aloitin nakertelemalla loput kierretangon paikoilleen (jos tarkkoja ollaan, niin muutama lyhyempi vielä jäi laittamatta) ja sen jälkeen oli aika perehtyä miten kannattajien alapäiden kanssa tulee toimia. Hirsirakennuksissahan on sellainen erityispiirre, että ne painuvat (kuulemma niin kauan, kunnes kurkihirsi koskettaa maata). Koska harjakattoisessa talossa on enemmän hirttä pinossa harjan kohdalla kuin sivuseinällä, niin se myös painuu enemmän. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että jos kattokannattajan niittaa tukevasti kiinni sivuseinän päälle vaikkapa kulmaraudalla, niin rakennuksen painuessa kattokannattaja alkaa pullistaa sivuseinää ulospäin. Joka ei tietenkään ole toivottava lopputulema. Niinpä kattokannattajien kiinnitys tehdään alapäästään liukuraudoilla, jotka kyllä tukevat kannattajaa sivusuunnassa mutta päästävät sen liukumaan ulos päin.
Liukuraudan kiinnitystä varten kuvissa oli vielä piirretty rima ylimmän hirren ponttien väliin. Koska minun hirteni on 135mm vahvaa, niin käytännössä rima ei ponttien väliin mahtunut, joten talttasin sisemmän pontin pois runsaan 20cm matkalta, sahasin rimasta koloon sopivia pätkiä ja ruuvasin ne kiinni hirteen. Tämän jälkeen sahasin kattokannattajan kulmaa myötäilevät urat rimaan ja ulompaan hirren ponttiin, ja talttasin niihin riittävän leveän kiitotien kattokannattajaa ja liukurautaa varten. Sitten liukurauta kiinni neljällä ankkurinaulalla ja poralla pieni reikä liukuraudan paksua pulttia varten riman läpi hirteen. Pultin nitkutus kiinni (ei ähkytiukalle) ja 1/22 liukuraudan asennus on valmis, eikä mennyt puolta tuntiakaan. Eli aika työläs projekti kaikenkaikkiaan.
 |
| Liukurauta asennettuna |
 |
| Yhteen ristinurkan kohtaan olivat piirtäneet kierretangon paikan aivan kattokannattajan viereen. Kun en keksinyt muutakaan, niin nirhasin jonkin verran koloa lankkuun ja laitoin se ruuvilla kiinni viereiseen hirteen. |
Talkooväkeä saapui rantaan jo aamupäivän puolella, samoin mestoihin tutustumaan tullut sähköurakoitsija hiukan myöhemmin. Väsäsimme taas katamaraanin juhlakuntoon ja lastasimme sen täyteen kattolautoja. Sähköihminen vaikutti olevan sangen ihmeissään kuljetuspelistämme ja totesi perille päästyämme, että jos joku olisi kertonut että suunnitelmissa on kuljettaa tuollaisen mökin hirret saareen tee-se-itse -meiningillä ja pystyttää se itse, niin hän olisi sanonut ettei tule onnistumaan.
Palautimme sähköurakoitsijan rannalle koko porukalla ja otimme jälleen kyytiin lastillisen lautoja. Sillä aikaa kun taistelin itse kattokannattajien kanssa, alkoi muu väki lapioimaan uraa auki tonttini rajalla olevaa sähköpylvästä kohti. Saareen tulee sähköt järven pohjaa pitkin ja johto on vedetty minun kiinteistöni rajalla muutaman metrin maan alla sähköpylvääseen, ja jatkaa siitä matkaansa ilmajohtona. Nyt oli tarkoitus kaivaa mökin seinästä asti oja järeää sähköjohtoa varten maahan ja kytkeä johto kiinni pylvääseen. Ei tosiaan mitään herkkuhommaa.
 |
| Seinän ulkopuolisten kattokannattajien nakuttelua kiinni kurkihirren päälle |
 |
| Heitettyämme lapiosankarit rantaan, toimme päivän kolmannen lautakuorman tuliaisena mökille |
Jossain kohtaa iltaa alkoi katolla keikkuilu tuntumaan taas turhan riskialttiilta, joten jatkoimme raikkaiden yöunien jälkeen hommia sunnuntain puolella.
Tällä kertaa lapiohommiin saapui uusi talkoomies ja ojaa alkoi taas syntyä. Ojaa ihan kirjaimellisestikin, sillä viikon sateet selvästi hakeutuivat tähän ympäristöään matalampaan uraan. Parivaljakko J&L urakoivat lapion varressa lähes täsmälleen yhtä kauan kuin itse näpertelin kattohommien parissa. Lopputuloksena oli lähes 50 metriä kaivantoa ja pari hikistä miestä. Itselläni puolestaan oli lähinnä kylmä, koska mökin harjalle kylmä tuuli osui melko hyvin. Mutta tulipa sekin homma lopulta valmiiksi.
 |
| Valmista ojaa sähkökaapelia varten. Kohteena ollut sähkötolppa ja kaivelijat jossain tuolla edessä päin. |
Päätimme vielä iltapäivän lyömällä räystäslaudat paikoilleen toiselle lappeelle ja naulapyssyilemällä myös pari ensimmäistä riviä kattoponttilautaa kiinni. Joka osoittautui huomattavasti hitaammaksi hommaksi kuin se oli varaston kohdalla. Siispä nostelimme vain jonkin verran lautaa valmiiksi katolle ja kiinnittelimme pressut tällä kertaa (toivottavasti) paremmin katon suojaksi.
 |
| Työpiste-ergonomia ei ainakaan nopeuttanut kattolautojen asennusta |
Kommentit
Lähetä kommentti