Ensilöylyt!

Aloitetaanpa tämä pitkähkö päivitys taas kuvalla, joka todellakin on kippistelyn arvoinen, ja palataan myöhemmin tuohon hetkeen.

Sain juonittua jälleen perjantain vapaapäiväksi ja suuntasimme vaimon kanssa saareen torstai-iltana. Koko viikonlopuksi oli luvattu sateetonta keliä, joten vakaa aikomukseni oli saada kiukaan piippu katosta läpi ja sauna tulille.

Perjantaina keskitin jälleen kaikki tarmoni kiukaan takaseinän kivettämiseen. Siinäpä oma päiväni sitten menikin. Kahdeksalta illalla lupaavasti alkanut liuskekivimuurarin urani oli vihdoin ohitse. Onneksi kivet riittivät ja pari sangollista jäi vielä ylikin. Ja onneksi olin varoiksi käynyt hakemassa toisenkin säkillisen SuperFlex-laastia Lahdesjärven K-Raudasta, sillä varapussikin oli pakko avata.

Puolet päivästä takana ja loppusuora jo häämöttää

Iltakahdeksalta tippui työhanskat ja totesin, etten enää samana päivänä astu jalallanikaan tuohon saunaan.

...kunnes tuli houkutus asetella kiuas (feat. vedenlämmitin) jo paikoilleen.

Jos oma päiväni oli harmaa kuin liuskekivi, niin vaimo hankki vesikellot käsiinsä penslaamalla tuvan listoja valkoisiksi.

Päivän listahitit

Lauantain aamulukemiseksi valikoitui klassikkoteos PETE DW Smooth -teräspiippujen asennusohje. Homma ei näyttänyt mitenkään erityisen vaikealta, joten enempiä aikailematta aloin passailla reiän paikkaa saunan kattoon. Savupiippujen läpivienneissä täytyy huomioida erityisesti suojaetäisyydet palaviin rakenteisiin, sekä teräspiippujen tapauksessa se, ettei palovillan korkeus missään kohtaa ylitä 20 senttimetriä. Jälkimmäinen on tärkeää siksi, että teräspiipun kuori pääsee tuulettamaan liiat lämmöt pois. Palaan tähän ohjeeseen vielä tuonnempana.

Piipun lisäksi suojaetäisyyksillä on väliä myös kiukaan kohdalla. Meidän Harvia Legendissä suojaetäisyys sivulle on 20cm ja taakse 25cm. Laittamalla kiukaan ja seinän väliin palamattoman suojan voi suojaetäisyyden puolittaa. Onneksi tuli tehtyä tuollainen liuskekivillä koristeltu palamaton seinä, jonka pinta huitelee noin 5-7 sentin etäisyydellä hirrestä. Kun aloin tarkemmin mittailemaan minkälaisen reiän hormi vaatisi suojaetäisyyksineen, niin kävi ilmi, että kattokannattajien ja välipohjakoolausten k600-jako ei ollut tippaakaan liian leveä. Itse asiassa kiuas oli sijoitettava tasan niin lähelle sivuseinää kuin käytännössä mahdollista (seinän ja kiukaan väliin kun pitää jättää hieman tuuletusrakoakin), että piipun eristeineen sai mahtumaan kattokannattajien väliin. Jollain pienemmällä kiukaalla (tai sijoittamalla se vaikka kulmittain tuohon nurkkaan) olisi etäisyyttä kattokannattajiin jäänyt hiukan enempi. 

Käytin luotilankaa apuna, että sain saunan kattoon ruksin samaan linjaan kiukaan hormilähdön kanssa. Palovillaeristettä ja suojaetäisyyttä varten oli kairattava noin 42cm halkaisijaltaan oleva reikä välipohjaan. Pistosaha laulamaan ja kattokoolaukset ensin poikki. Sitten nirhaamaan Huntoniin riittävän isoa koloa. Käytännössä eristettä piti poistaa laajemmalta alueelta, sillä läpivienti täytyi vielä tiivistää silikonisella putken ympärille sujautettavalla tiivisteellä ja teipattava se kiinni alumiinipaperiin ylhäältä käsin. Kun revin Huntonia alas, laitoin kiukaan päälle muovin suojaksi, ettei ensimmäiset löylyt maistuisi puulta. Kun vastaan tuli lopulta ilmansulkupaperi ja yläkerran lattialauta, oli jälleen kaivettava esiin luotilanka ja kiukaan hormilähtö. Porasin pienen reiän lattialaudan läpi ja kipusin yläkertaan pistosaha kainalossa. PETE-piipun mukana tuli myös peitelevyt läpivienteihin, joten pystyin arvioimaan minkä kokoisen reiän lattiaan voi tehdä, että peitelevy sen vielä peittäisi. Laittamalla ruuvi lattiaan poraamaani reikään ja kynä narun päähän sain piirrettyä lattiaan nätin pyöreän ympyrän. Ja ei muuta kuin pistosaha taas laulamaan. Hiukan sydäntä vihlaisi, kun nättiin lattiaan tuli yhtäkkiä suora näköyhteys saunaan.

Teräspiipun kulkukohta arvottuna

Kuin junan vessa

Nyt oli aika sujauttaa ensimmäiset piipun palaset paikoilleen. Ja samalla eteen tulikin melkoinen probleema. Nimittäin, pykälissä sanotaan ettei hormien saumakohtaa saa jättää paloeristeen sisälle piiloon. Syynä on lähinnä mahdollinen tarve tarkastaa sauman toimivuus, mutta varmaankin taustalla on joku paloturvallisuuteen liittyvä vaaratekijä. Joka tapauksessa vesisäiliön ja peltiräppänän lisäksi PETE-piipun suunnittelija oli arvioinut, että pärjäisin yhdellä metrisellä ja yhdellä puolimetrisellä mustalla piipun pätkällä, ja loput katolle nousevat pätkät olisivat rosteria. Mutta vaikka miten päin kokeilin noita kahta mustaa putkea, niin niiden sauma jäisi aina toisen palovillaeristeen kohdalle. Siis joko välipohjassa, tai yläpohjassa. Tähän loppuikin sitten kiire sekä myös uskoni siihen, että sauna olisi illalla venetsialaisten kunniaksi päällä. Voi prkl. 

Vaimo ehdotti, että soittaisin PETE-piippufirmaan ja kysyisin neuvoa. Epäilin, että tokkopa siellä olisi ketään lauantaina hommissa, mutta veivasin lopulta numeron. Ja kas! Päivystävä asiakaspalvelija vastasi, kuunteli nöyrästi ongelmani, ja lupasi välittää viestin firman johdolle. Eipä aikaakaan kun sain puhelun Kauhajoelta PETE-piippujen Kati Lindforsilta, joka lupasi hoitaa metrisen mustan piipun puolimetrisen tilalle. Koska tehtaalle oli vain noin tunnin ajomatka, niin sovimme, että hän jättää piipun sinne odottamaan ja vaihtokauppa tehtäisiin vielä samana päivänä. Vaimo totesi olevansa joutilaampi maakuntamatkailun harrastamiseen, joten jäin itse nykertämään väli- ja yläpohjan kimpussa, kun piiput matkasivat pitkin lakeuksia.

Piipun pystyttäjällä totinen paikka

Tässä vaiheessa rohkenin siis jo sujauttaa metrisen mustan piipun pätkän välipohjasta läpi ja painaa sen kiinni alla olevaan piipunpelti-palaseen. Silikoniseen tiivisteeseen piti leikata putken mentävä reikä ja ujuttaa se saunan katossa olevan alumiinipaperin tasalle. Nämä sai teippailtua toisiinsa kiinni piippupaketin mukana tulevalla (todella tarttuvalla!) 3M:n tiivistysteipillä. Silikonitiivisteen päälle tuli vielä 20cm korkuinen rinkula palovillaeristettä, joka myöskin tuli paketin mukana. Sen avulla Huntonit pysyvät loitolla, vaikka ilmeisesti nekin on käsitelty suhteellisen paloturvallisiksi. Paketin mukaa tuli yhteensä kolme silikonitiivistettä ja oletan, että yksi niistä olisi pitänyt jotenkin viritellä yläkerran lattialaudan alla olevaan ilmansulkupaperiin kiinni, mutta en kertakaikkiaan keksinyt miten sen saisi tehtyä, joten jätin sen laittamatta. (Nyt tätä kirjoittaessa toki keksin, että sen olisi voinut kiinnittää lattialaudan leikkauspintaan, mutta saa siihen tarvittaessa jonkun tiivisteen myöhemminkin)

Seuraavaksi aloin mupeltaa yläpohjaan piipun ja suojaetäisyyden kokoista reikää. On muuten yllättävän vaikeaa nirhata Huntoniin reikää tylsällä puukolla. Kun eristeet ja tuulensuojalevy olivat pois tieltä, tarkistin vielä säätiedotuksen (ei sadetta luvassa) ja porasin linjalangan osoittamaan kohtaan kattoa reiän. Sitten olikin jo aika kiikuttaa katolle kaikki piipun pellit ja tiivistysvärkit (kaikki tarvittava löytyi PETE-laatikosta #2) sekä pistosaha. Tämän reiän koolla ja muodolla ei ollut niin väliä, sillä pellitys kyllä peittäisi hiukan isommankin röörin. Koska katto oli kalteva, niin ylhäältä katsottuna pyöreä reikä olikin jonkinlainen soikio kattopinnalla. Ihan käsivaralta sutaisin rinkulan bitumiin ja surautin palan pois. Tässä vaiheessa vaimokin oli jo palannut uuden mustan piippupätkän kanssa, joka oli kuulemma nauttinut matkasta turvavöihin kiinnitettynä takapenkillä.

Katossa reikä, eikä!

Katossa vielä isompi reikä

Yläkerran ilmansulkupaperi täytyi jälleen tiivistää silikonikauluksella ja tiivistysteipillä. Sitä varten tökkäsin vasta haetun metrisen putken edellisen jatkoksi, ja se ulettuikin nätisti palovillaeristeen yläpuolelle. Tämän läpiviennin eristämistä varten PETE-paketissa oli toinen 20cm korkea rinkula palovillaa, sekä rullallinen peltiä. Nämä molemmat vaativatkin sitten hiukan käsitöitä, että paloturvallisuus olisi taattu. Kas kun katto on kalteva, niin palovilla täytyi myös leikata vastaavalla tavalla kaltevaksi. Tämän hoidin siten, että pujotin villarinkulan putken ympärille ja laskin sen katon alemman reunan tasalle. Nyt villan ympäri pystyi piirtämään viivan, joka myötäili katon kaltevuutta. Kun rinkulan nirhasi halki tuosta kohtaa, tuloksena oli itse asiassa kaksi kaltevaa villarinkulaa. Ja kun käänsin niiden tasaiset pinnat vastakkain, minulla oli kattokaltevuutta myötäilevä, joka kohdasta 20cm korkea paloeriste. Tämän jälkeen rullasin pellinpalan palovillan ympärille ja yritin parhaani mukaan piirtää siihenkin katon ja villan kaltevuutta myötäilevän leikkausviivan. Tuollainen peltitötterö tarvitaan siksi, että paloeristettä saa olla vain se mainittu 20cm (ettei putki pääse kuumenemaan liikaa), mutta ympärillä olevaa Hunton-eristettä on tätä korkeampi kasa ja päällä vielä puukuituinen tuulensuojalevy. Eivätkä ne tai niistä lähtevä mutu saa päästä kosketuksiin piipun kanssa. Korkeudeksi pellille arvoin sellaisen, että se ylettyy sisäkaton silikonitiivisteestä muutaman sentin tuulensuojalevyn yläpuolelle. Näin katto pääsee edelleen tuulettumaan mutta peltitorven sisälle ei toivon mukaan lentele moskaa. Leikattuani pellin käärin sen taas rullalle ja ruuvasin muotoonsa. Seuraavaksi asettelin peltirullan paikoilleen ja ujutin palovillan palaset sen ja piipun väliin. Päätin uhrata kolmannen ja viimeisen silikonitiivisteen ja tiivistysteipin siihen, että tilkitsin tuulensuojalevyn ja peltirullan välisen raon. Sen olisi jälkikäteen ajateltuna voinut varmaan hoitaa ihan pelkällä teipilläkin, mutta tuossa hetkessä järkeilin silikonin olevan sen verran painavaa, ettei se lähde lepattamaan tuulen mukana jos/kun teippi joskus pettää.

Peltitorvi aseteltuna silikonitiivisteen päälle 

Palovillat sommiteltuna piipun ja suojapellin väliin

Ja lopulta erinomaisen taiteellinen rakojen tiivistys

Tässä vaiheessa urakkaa vaimo oli jo siivoillut kaikki sotkut mitä olin saanut aikaan saunassa päivän aikana ja sommitteli oliviinidiabaasia kiukaan ympärille. Paksu leidi ei ollut laulanut, mutta aloimme olla varmoja että tänään vielä saunottaisiin! Viimeisen piipun pätkän saaminen ponttiin ei mennyt ihan yhtä helposti kuin aiempien, mutta lopulta sekin onnistui. Sitten vaan rivakasti pellitykset paikoilleen (edes jotenkuten) ja tiivistysliimalla kiinni aluskatteeseen. Piipun hattu paikoilleen ja hep! Kello kahdeksan reikä-reikä venetsialaisten iltana kipusin katolta ja laitoimme juhlallisin menoin saunan ensimmäistä kertaa tulille.

Piippuprojektissa jäi vielä hiukan siistimistä ja tiivistämistä yläkerran lattiaan, kaikki peitelevyt on laittamatta, piippu täytyy tukea reikänauhalla yläkerran katon ruoteisiin ja yksi kattopellityksen palanen pitää leikata kattokaltevuuden mukaan ja laittaa paikoilleen. 

Siinä hän nyt seisoo

Kun sauna lämpeni ja käristyvä pinnote aiheutti vielä jonkin aikaa hajuhaittaoja, oli aikaa kasata väliaikaiset lauteet ensilöylyjä varten. Nehän syntyivätkin näppärästi harkoista ja kuormalavasta. Istuinlauteeksi valikoitui ylimääräinen hirren pätkä ja vanhasta lihalaatikosta tuli ala-askelma. 

Voin kertoa, että kyllä maittoi löylyt omassa mökkisaunassa!

Tyytyväinen saunamajuri hyvän ystävänsä sotamarsalkka Sandelsin kanssa

PETE:n piipputoimituksen mukana tuli kaikki tarvittava tilpehööri ja asennus oli helppoa. Mökin rakenteet ja tarvittavat suojaetäisyydet tässä hommassa on ne jotka voivat aiheuttaa päänvaivaa, ellei teräspiipun vetämistä ole pitänyt mielessä joka vaiheessa matkan varrella. Ja onhan kyllä nätti tuo vedenlämmitin! Se todellakin on aivan saman paksuinen muun piipun kanssa. Veden kaataminen yläaukosta onnistuu hyvin sangollakin, ja hana tulee riittävän pitkälle kiukaan ulkopuolelle.

Vaimo jaksoi herätä ikuistamaan tunnelmia sunnuntaiaamun sarastaessa

Sunnuntaina, kun saunan piippukin oli jo katosta läpi, päätin aloitella myös palahuovan laittoa kyseiselle lappeelle. Tässäkin hommassa on muutama oleellinen välivaihe. Ensinnäkin katon reunat täytyi pellittää. Mökkipaketin mukana tuli sileät pellit, jotka nakuttelin kiinni. Ensin luonnollisesti alaräystäs ja sen jälkeen alhaalta ylös päin päätyräystäät viiden sentin limityksellä. Kirjoitin jo joskus aiemmin, että mökkipaketin mukana tulleet huopanaulat olivat vaivaiset 20mm pitkiä, joten niitä en arvannut käyttää enää kattohommiin. Noin lyhyet kun saattavat ajan saatossa pumppautua laudoituksesta ulos. Olin hankkinut itse pari laatikkoa 30mm nauloja, mutta voisivat olla vieläkin pykälän pidempiäkin. Ja lisääkin niitä täytyy ostaa.

Räystäspellit paikoillaan aluskatteen päällä

Peltien jälkeen rullasin alaräystäälle bitumikumisen räystäskaistan. Sen ohjeissa luki, että ennen käyttöä rulla tulee säilyttää vuorokauden vähintään 15 asteessa. 15 minuuttia ja lämpöpuhallin saivat tällä kertaa ajaa saman asian. Räystäskaistaa ei onneksi tarvinnut nakutella paikoilleen, sillä se oli itseliimautuvaa.

Räystäskaistan rullaus paikoilleen, noin sentin päähän pellin taitteesta

Sitten alkoi palahuovan nakuttelu. Jokaiseen palaseen tulee onneksi vain neljä naulaa, jotka jäävät aina yläpuolelle tulevan palan alle piiloon. Silti tämäkin työvaihe tuntui etenevän sangen hitaasti, koska palat limittyvät aina puoliksi toistensa päälle. Varsinkin piipun pellityksen kiertäminen nätisti vaati erikoisnäpertelyä, kun halusin tehdä senkin nätisti ja tietysti vesitiiviiksi.

Palahuopaprojekti aluillaan

Välipalaksi maksalaatikkoa ja puoli minuuttia aiemmin poimittuja puolukoita

Katon tekeminen täytyi lopetella iltaseitsemän aikoihin, kun kotiinkin piti ennättää. Päätin vetää ylimmän rivin kiinni tiivistysliimalla ettei sade pääse tunkeutumaan bitumilaattojen alle. Samoin tiivistin ylimmän rivin pystysaumat. Tämä homma voi jatkua sitten, kun minä ja sateeton sää olemme seuraavan kerran yhtä aikaa saaressa. Kun itse keikuin katolla, vaimo jatkoi kaikenlaisia maalaus-, öljyvahaus- ja rautavihtrillöintihommia maan tasalla. Nyt alkaa kaikki listat ja terassin kattolaudatkin olla käsiteltyinä. Nyt mökin laiskan isännän pitää vain jaksaa laittaa ne paikoilleen.

Lähellä huippua jo, mutta kesken jäi